Kun ajattelet vaikkapa Australian tai Havaijin rantoja, tulee mieleesi todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin kuva ruskettuneesta surffarista. Näitä surffareita, ei tosin ehkä yhtä ruskettuneina, löytyy toki ympäri maailmaa. Vaikka aalloilla ratsastaminen kokemattoman silmään saattaakin näyttää melko helpolta, on lajin hallitakseen harjoiteltava hetki jos toinenkin.

Surffauksen aloittaminen

Surffauksen harjoittelu aloitetaan matalassa vedessä, aivan pienistä laineista. Matalassa vedessä opiskellaan perusasioita surffilaudan kanssa toimimisesta, kuten laudalle nousemista, melomista ja myös sitä, kuinka lauta saadaan kääntymään. Ainakin nämä asiat tulisi osata ennen syvempiin vesiin siirtymistä. Kun lauta lopulta on hallinnassa, pitää opiskella aaltojen lukemista. Aaltoja lukemalla surffaajat osaavat ottaa aallot oikeaan aikaan, eli juuri ennen niiden murtumista.

Lajin historiaa

Surffaaminen on vanha laji, sillä surffaajia nähtiin ainakin Tyynellämerellä jo 1700-luvulla. 1800-luvun lopussa laji kuitenkin kiellettiin lähetyssaarnaajien toimesta. Harrastus tuli uudelleen luvalliseksi 1920. Tätä nykyä surffaajia on paljo ympäri maailmaa. Myös suomessa toimii lajiin keskittyneitä seuroja. Yksi vanhimmista suomalaisista surffiseuroista on Hyvinkään Surfaajat ry.

Missä voi surffata?

Suomessa surffaamista voi harrastaa esimerkiksi Kirkkonummen Porkkalanniemellä tai Helsingin Pihlajasaaressa. Myös ainakin Pyhtään Sirius Resortissa on mahdollista harrastaa lajia sisätiloissa ympäri vuoden. Surffausmahdollisuuksia on vielä paljon lisää ulkomailla, aina Euroopasta Australiaan asti. Lähdit sitten surffaamaan suomessa tai ulkomailla, kannattaa aina verrata vallitsevia olosuhteita omiin taitoihinsa, sillä meri ei anna armoa!

Leonardo DaVincin tiedetään piirtäneen luonnoksia laskuvarjosta, mutta keksintönä se on todennäköisesti vieläkin vanhempi. Ensimmäinen laskuvarjohyppy tehtiin kuumailmapallosta vuonna1797. 1930-luvulla laskuvarjot otettiin myös sotilaalliseen käyttöön. 1960 -luvulla perustettiin ensimmäinen laskuvarjokerho ja siitä lähtien laskuvarjohyppy onkin kasvattanut suosiotaan harrastuksena.

Laskuvarjomallit

Laskuvarjo voi olla joko pallovarjo, jonka toiminta perustuu ilmanvastukseen, tai enemmän lentokoneen siipeä muistuttava liitovarjo. Liitovarjot ovat yleisempiä harrastekäytössä, koska liitovarjot ovat aina ohjattavia. Pallovarjoja käytetään nykyään lähinnä armeijan tarkoituksiin esimerkiksi kaluston pudotuksiin. Pallovarjoista on myös olemassa malleja, joita ei pysty lainkaan ohjailemaan, mutta niiden etuna liitovarjoon nähden on se, että ne ovat toimintavarmempia.

Laskuvarjohyppäämisen aloittaminen

Periaatteessa laskuvarjohyppyä voi harrastaa kuka tahansa 15-vuotta täyttänyt. Jotta oppilaaksi pääsee, vaaditaan kuitenkin hyppymestarin tai koulutuspäällikön suostumus. Suostumuksen saadakseen on annettava terveydentilavakuutus ja tarvittaessa hankittava lääkärintodistus osoittamaan terveydentilan sallivan hyppäämisen.SIL, eli Suomen Ilmailuliitto, asettaa laskuvarjohyppääjille lisenssivaatimukset, joiden mukaan se myöntää hyppääjille A-, B-, C- ja D-lisenssejä. Lisenssi voidaan myöntää, kun oppilaalla on vaaditut tiedot ja taidot, jotka hän on osoittanut kokeilla, sekä kasassa vaadittu määrä hyppyjä. A-lisenssistä D-lisenssiin vaaditut taito-, hyppy-, ja vapaapudotusmäärät kasvavat.Laskuvarjohyppäämisen voi aloittaa joko laskuvarjokerhon kautta tai esimerkiksi kaupallisen yrityksen järjestämällä kurssilla. Kaiken opetuksen tulisi kuitenkin olla SIL:n ohjeiden mukaista, joten todennäköisesti opetus on aina melko samankaltaista. Ensin opiskellaan asiat teoriassa, teorian hallinta testataan kokeilla ja sen jälkeen päästäänkin taivaalle.

Ihmiskunnan pakkomielteinen tavoite päihittää luonnonlait ovat johtaneet keksintöihin, joiden avulla ihmiset uhmaavat esimerkiksi painovoiman lakeja. Erityisesti lentäminen kiehtoo (ja hirvittää) ihmisiä vuosisadasta toiseen. Nykyään lentäminen ei rajoitu surkean Finnair-lentoyhtiön tarjoamiin reittilentoihin, missä ylipalkatut lentoemännät käskyttävät aikuisia ihmisiä. Päinvastoin, riippuliitämisen avulla jokainen meistä voi liitää kuin vapaa taivaanlintu.Ilman moottoria lentäminen onnistuu vain linnuilta, eikö? Väärin. Nimittäin riippuliitimet pysyvät ilmassa ilman moottoria tai muita apuvälineitä käyttäen hyväksi erilaisia ilmavirtauksia. Toki näiden ilmavirtausten hyväksikäyttö vaatii kokemusta, osaamista ja luonnollisesti rohkeutta. Suomen pisin riippuliitimen kanssa tehty matka on uskomattomat 309 kilometriä.Liitimen runko rakennetaan kevyestä alumiini- tai hiilikuitupohjaisista putkista. Näin ollen runko ei välttämättä ole jäykkä kuin Kekkosen hymy, mutta ei kuitenkaan yhtä löysä kuin Urpilaisen vaalilupauslista. Liitimen kankaat ovat samoja kuin esimerkiksi purjeveneissä käytetyt kankaat. Tavoitteena on pitää paino mahdollisimman alhaisena, sillä painava liidin tekee noususta haastavan tehtävän.Sekä lähtö että laskeutuminen tehdään vastatuulessa. Käytännössä lähdön pitää tapahtua joko korkealta paikalta tai hinaten, minkä avulla korkeutta voidaan nostaa ns. maasta käsin. Korkeus voi nousta jopa satoihin metreihin. Itse ohjaaminen tapahtuu liitäjän kehonliikkeiden avulla. Harrastuksen turvallisuutta on kehitetty uusilla varusteilla ja esimerkiksi laskuvarjon avulla moni liitäjä voi tulla taivaalta alas turvallisesti, mikäli tuulenpuuska tai muut odottamattomat tapahtumat luovat onnettomuustilanteita.

Me suomalaiset olemme moottoriurheilun suurkuluttajia. Kaikki mikä liittyy nopeaan ajamiseen tuntuu olevan lähellä sydäntämme. Eikä ole oikeastaan väliä kuinka monta pyörää menopelin alta löytyy, sillä vauhti on kaiken A ja O. Tämä pätee myös motocrossiin.

Lajin historiaa

Iso-Britanniasta lähtöisin oleva motocross sai lähtölaukauksensa jo 1900-luvun alussa. Vuosikymmenten aikana lajista kehittyi entistä nopeatempoisempi ja fyysisesti haastavampi kilpailumuoto, joka myös keskittyi luonnon ulkoradoille. Älkäämme kuitenkaan sekoittako motocrossia Enduro-sarjaan, sillä nämä ovat täysin erilaiset kilpamoottoripyöräilyn muodot.90-luvun lähestyessä motocrossin moottoripyörät olivat jo huippuunsa viriteltyjä ja kehiteltyjä raketteja, joiden kyydissä pysyminen vaati kuskilta erinomaista hallintaa ja keskittymiskykyä. Samaan aikaan kisat siirtyivät myös sisätiloihin eli areenoille joihin rakennettiin kilpailuja varten radat. Tiukat kurvit, mäet, hyppyrit sekä pehmeä alusta siirtyivät siis luonnosta sisätiloihin.

Suunnannäyttäjä muille pyörälajeille

Motocross inspiroi myös muita lajeja. Esimerkiksi nykyään huippusuosittu Freestyle luo katsojille sydämentykytyksiä sillä kilpailijat tekevät akrobaattisia ilmatemppuja moottoripyörän kanssa. SuperMoto taas vie pyörät luonnon radoilta asfalttiradoille. SuperCross-tapahtumat järjestetään yksinomaan stadioneille rakennetuilla radoilla, jotka ovat kooltaan pienempiä ja siten myös teknisesti haastavampia kuin esimerkiksi motocross. Ja viimeisenä löytyy sivuvaunu-cross, missä kuskin lisäksi kyydissä on sivuvaunua kallistava apukuski.Kuten huomaat, motocross tarjoaa monipuolisia variaatioita. Meille suomalaisille kaikki tuntuvat identtisiltä, sillä kunhan kurveihin mennään sisään ja ulos vauhdilla, on samantekevää, kuinka monta pyörää menopelin alta löytyy.

Me kaikki olemme yrittäneet sukeltaa järven tai uima-altaan pohjaan kerran jos toisenkin. Jostain syystä pohjan koskettaminen hengitystä pidätellen saa meissä aikaan suurenmoisen saavutuksen tunteen. Jotkut hurjapäät vievät tämän euforisen tunteen tavoittelun vieläkin pidemmälle – tai tarkemmin sanottuna syvemmälle.Vapaasukelluksen eri muodot monimuotoisia ja monipuolisia. Laji voidaan jakaa ensin kahteen eri kategoriaan: 1) Allaslajit ja 2) Syvyyslajit. Allaslajeista löytyy esimerkiksi pintakellunta jossa henkilö kelluu kasvot veden alla pidättäen hengitystä mahdollisimman pitkään. Maailmanennätyksen haltija Stephane Mifsud onnistui pidättelemään hengistystä 11 min ja 35 sekuntia. Toinen allaslaji on pituussukellus (räpylöillä ja ilman). Tämän lajin ennätys löytyy puolalaiselta Mateusz Malinalta (226 metriä).Syvyyslajeja löytyy hieman enemmän. Esimerkiksi ”Free Immersion” -syvyyslajissa kiipeillään köyttä pitkin omin voimin, kun taas ”Variable Weight” -sarjassa sukelletaan kelkalla tai painovyön avulla, mutta ylös tullaan omin voimin. ”Constant Weight” perustuu omin voimin sukeltamiseen joko räpylöillä tai ilman. Lajin ehdottomasti vaarallisin muoto ”No Limits” vie sukeltajan kelkalla ja ylös palataan nostopallon avulla. No Limits -ennätys kuuluu itävaltalaisen Herbert Nitschin nimiin (214m).Lajissa tärkeintä on hallittujen päätösten teko turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi hallitut liikkeet ilman säästämiseksi, turvasukeltajan käyttö sekä hallitut pintaannousut varmistavat, että hengitys myös kulkee pintaan päästyä. Vaikka laji on vaatinut kuolonuhreja, hallittu koulutus ja harjoittelu takaavat nautinnollisen extreme-lajin harrastamisen.

HIIT tulee sanoista high intensity interval training ja tarkoittaa korkealla intensiteetillä suoritettua intervalliharjoitusta. Harjoituksen kokonaiskesto on noin 15-30 minuuttia ja sillä saadaan sama kulutus irti kuin kaksi kertaa pidemmällä aerobisella harjoituksella.

HIIT-harjoitukset

HIIT-harjoituksissa pyritään maksimaaliseen tehokkuuteen. Yhden tehojakson kesto on noin 15-30 sekuntia, jonka aikana suoritetaan niin tehokkaasti kuin vain tekijä pystyy. Ennen seuraavan tehojakson alkua pidetään lyhyt palauttava tauko. Tauon aikana on hyvä tehdä palauttavaa ja kevyttä aerobista liikuntaa, jotta tehojakson aikana lihaksiin kertynyt maitohappo lähtee liikkeelle.Tehotreenejä voi yhdistää miltei mihin lajiin tahansa, kuten hiihtoon, uintiin, juoksuun tai esimerkiksi kahvakuulaharjoituksiin. Myös esimerkiksi omalla kuntopyörällä pääsee HIIT-harjoittelun makuun, mikä on aloittelijalle juoksemista pehmeämpi tapa aloittaa harrastus.

Intervalliharjoitusten terveydelliset hyödyt

Intervalliharjoitukset ovat olleet osa urheilijoiden treeniohjelmaa jo kauan. Kuitenkin intervalliharjoitusten hyöty tavalliselle kuntourheilijalle on nousut esille vasta viime vuosina. Tämä liikuntamuoto kohottaa kuntoa ja polttaa kaloreita, mutta myös parantaa insuliiniherkkyyttä. Kolesterolin alenemiseen HIIT-harjoituksen on huomattu olevan paljon aerobisia harjoituksia tehokkaampaa.HIIT-harjoittelu voi olla huonokuntoiselle aluksi erittäin rankka harrastusmuoto, sillä vartalo ei ole tottunut tehokkaaseen liikuntaan. Jotta innostus lajin parissa säilyisi, kannattaa intervalliharjoittelu aloittaa lyhyemmällä kokonaisharjoitusajalla ja monipuolisilla tehojaksoilla. Lenkkeilijät ja sauvakävelijät saavat HIIT-harjoituksista lisää vaihtelua liikuntasuoritukseensa ja monipuolistavat harjoitteluaan.

Sotaleikit eivät enää kuuluu takapihan hiekkalaatikoille tai ala-asteen pienimmille pojille. Nimittäin tunnettu paintball-ilmiö vetää puoleensa yhä enemmän aikuisia, jotka haluavat kokeilla siipiänsä oikean elämän sotapeleissä. Hyväksi onneksi paintball ei jää yhteen kierrokseen, sillä gelatiinipohjaisen värikuulan osuma rintakehään ei tee kenestäkään sotaleskeä.Paintballissa varusteina ovat luonnollisesti värikuulien lisäksi itse ilmapaineella toimiva ase sekä asianmukaiset suojaukset (kasvot sekä rintakehä ovat yleensä suojattuja). Värikuulan osuma ei välttämättä tunnu mukavalta, mutta kuulan vauhti ei kuitenkaan riitä vakavien vammojen tuottamiseen. Toisaalta tarkoituksella lähietäisyydeltä paljaalle iholle ammuttaessa voit luottaa mustelman ilmestymiseen seuraavana päivänä.Pelimuotoja löytyy erittäin paljon. Esimerkiksi ”Woodsball” viittaa nimensä mukaisesti metsässä tapahtuvaan taisteluun. Osallistujat voivat tietenkin asettaa omat räätälöidyt säännöt pelikohtaisesti, mutta yleensä yksi osuma tarkoittaa myös pelaajan eliminoimista tai pisteen menetystä. MilSlim-muoto pyrkii luomaan armeija-ympäristön, missä tehtävinä ovat tiettyjen strategisten tavoitteiden saavuttaminen. Speedball-versiota voidaan pelata esimerkiksi jalkapallostadionilla, sillä kentälle tuodaan ilmalla pumpattavat esteet ja suojat, joiden avulla joukkueiden jäsenet voivat piiloutua ja tehdä hyökkäyksiä. Tavoitteena voi olla esimerkiksi vihollisen päädyssä olevan lipun varastaminen.Aikanaan poliisi- ja puolustusvoimat käyttivät paintballia tehokkaana harjoittelumuotona ongelma- ja kriisitilanteiden harjoittelua varten. Ja me muut saamme paintballin kautta ainutlaatuisen tilaisuuden ampua työpaikan ärsyttäviä ihmisiä ilman oikeustoimia. Ja voimmehan ”vahingossa” laittaa värikuulan myös esimiehen silmien väliin, mikäli sellainen tilaisuus sattuu…

Jooga on peräisin Intiasta ja siinä yhdistyvät henkiset, psyykkiset ja fyysiset harjoitukset yhdessä liikuntamuodossa. Joogan tarkoituksena on mielen selkeyttäminen, ja sen fyysiset harjoitukset toimivat ruumiillisen hyvinvoinnin tukemisessa. Jooga itsessään ei ole uskonto, mutta se yhdistetään monesti vahvasti hindulaisuuteen.Jooga on haarautunut useaan eri tyylisuuntaan, joissa monissa korostuu jokin tietty joogan osa-alue muita enemmän. Vuonna 400 Pantanjali kokosi joogasutran, jota voidaan pitää ensimmäisenä kirjoitettuna joogan filosofiana. Joogasutra koostuu kahdeksasta eri osa-alueesta ja toimii pohjana Ashtanga joogalle.Ensimmäinen osa-alue, Yama, antaa sosiaaliset käyttäytymisohjeet, kuten väkivallattomuus, todellisuus, varastamattomuus, elinvoiman säästäminen, sekä kohtuullisuus. Toinen osa-alue, Niyama, antaa ohjeet yksilöllisiin harjoituksiin. Harjoituksilla pyritään sisäiseen ja ulkoiseen puhtauteen, itsekuriin, mielen tyytyväisyyteen, korkeimman tietoisuuden tavoitteluun, sekä opiskellaan filosofiaa. Kolmas osa-alue, Asana, johdattaa fyysisiin harjoituksiin ja neljäs, Pranayama, hengitysharjoituksiin. Pratyahara eli aisteista vetäytyminen on viides ja Dharana eli keskittyminen kuudes osa-alue. Viimeiset kaksi osa-aluetta käsittelevät meditaatiota, Dhyana, sekä ykseyden oivaltamista, vapautta ja itseoivaltamista tarkoittava Samadhi.Joogan terveysvaikutuksista on tehty tutkimuksia, ja sen on todettu vaikuttavan positiivisesti sydän- ja verisuonitauteihin. Vaikutukset ovat olleet positiivisia myös henkilöihin, jotka kärsivät muun muassa ADHD:stä, masennuksesta, selkävaivoista tai reumasta. Joogan on todettu myös parantavan suorituskykyä sekä vähentävän stressiä tai ainakin helpottavat sen käsittelyä. Voidaankin sanoa, että joogalla pyritään tuottamaan kokonaisvaltaisesti hyvä olo niin henkisesti kuin fyysisesti.

Bicycle Motocross, eli BMX, on 20- tai 24-tuumaisilla pyörillä ajettava pyöräilylaji. BMX-pyöräilyn kantamuoto on racing, jossa, lajin englanninkielisen nimenkin mukaan, ajetaan motocross-ratojen kaltaisilla radoilla aikaa ja muita kilpailijoita vastaan. Lajille on kehittynyt myös niin kutsuttuja freestyle-alalajeja, joissa pyörällä tehdään temppuja erilaisilla alustoilla. Tällaisia lajeja ovat muun muassa flätti ja ramppi, joista ensimmäisessä pyörällä temppuillaan tasaisella alustalla ja toisessa nimensä mukaisesti rampilla.

Lajin historiaa

Kaliforniassa elettiin 60-luvulla motocrossin nousukautta. Näihin aikoihin myös motocrosskuljettaja Ron Mackler toimi nuoriso-ohjaajana. Nuoret olivat kiinnostuneita motocrossista, joten he rakensivat yhdessä nuoriso-ohjaaja Macklerin kanssa motocrossrataa jäljittelevän radan polkupyörille. Tämä oli alkusysäys BMX-pyöräilyn kehittymiselle. Lajin suosio lähti kasvuun Kaliforniassa ja pikkuhiljaa uusia BMX-ratoja rakennettiin ympäri Amerikkaa. Vuodesta 2008 BMX on ollut olympialajina.

Aloittaminen

BMX-pyöräilyn aloittamiseen tarvitaan itse pyörän lisäksi vain kypärä, polvi- ja kyynärsuojat (suojia voi käyttää enemmänkin jos haluaa), pitkät housut, hanskat ja tasapohjaiset kengät. Näillä varusteilla voi jo lähteä kokeilemaan BMX:ää. Ennen BMX-radalle menoa on kuitenkin hyvä ottaa selvää lajin perusteista ja siitä, kuinka radalla tulee toimia. Radat ovat yleensä noin 400 metriä pitkiä ja niitä ajetaan vain yhteen suuntaan ja turhaa pysähtymistä siellä tulee välttää.Vaikka BMX on kilpailulaji ja siinä on mahdollista kilpailla jopa olympiatasolla, on se kuitenkin myös yhteisöllinen laji, jossa kaveria autetaan ja esimerkiksi radalle kaatuneen viereen mennään seisomaan, jotta muut eivät aja tämän päälle. Ajokaveri onkin hyvä olla mukana ihan jo turvallisuussyistä. Ja ainahan kaverin kanssa on hauskempi harrastaa!

Kyykky, kädet tankoon, hauska ilme, veto, huuto, työntö ja vieläkin hauskempi ilme. Kyllä vain, kyseessä on painonnosto. Olympialaisten kestosuosikki vetää katsojia ihastelemaan kuinka (yleensä) Itä-Euroopan ja Kaukasian maiden urhot dominoivat lajia vuodesta toiseen.

Teknistä räjähtävyyttä

Painonnosto sekoitetaan usein voimanostoon, mutta kyseessä on kuitenkin kaksi eri lajia. Painonnosto jaetaan kahteen lajiin: 1) tempaus ja 2) työntö. Tavoite molemmissa on tietenkin sama: Saada painot pään yläpuolelle suorille käsille.Kilpailu aloitetaan tempauksella, jossa kilpailija niin sanotusti vinssaa painot suorille käsille ilman välivaiheita. Suorituksessa vaaditaan voiman lisäksi myös äärimmäisen hyvää tasapainoa ja puhdasta tekniikkaa.Toinen vaihe on työntö, joka on teknisesti haastavampi, mutta samalla katsojille viihdyttävämpi. Ensin painot nostetaan rinnalle ja sen jälkeen suorille käsille pään yläpuolelle. Kilpailija irvistelee siihen asti, kun tuomaristo on hyväksynyt suorituksen puhtaaksi. Tuomareita on kolme, joista vähintään kahden on hyväksyttävä suoritus.

Suomalaismenestystä odotellessa

Vaikka laji kärsii piristysaineiden väärinkäytöstä, sen perinteet pitävät lajin yhä suosittuna esimerkiksi Venäjällä, Turkissa ja nyttemmin Kiinassa. Maailman (raskaan sarjan) ennätystä pitävät hallussaan iranilaiset Behdad Salimi ja Hossein Rezazadeh. Salimin tempausennätys on huikea 214 kg ja Rezazadehin työntötulos on 264 kg. Naisten puolella venäläinen Tatiana Kashirina dominoi sekä työntöä (193 kg) että vetoa (193 kg).Jostain syystä suomalaiset eivät ole menestyneet painonnostossa. Kenties meidän ujoutemme huutaa julkisella paikalla ja kameroiden edessä (selvin päin) estää lajin nousun suosituksi myös Suomessa.