Vapaasukellus

255731-diver-trainingMe kaikki olemme yrittäneet sukeltaa järven tai uima-altaan pohjaan kerran jos toisenkin. Jostain syystä pohjan koskettaminen hengitystä pidätellen saa meissä aikaan suurenmoisen saavutuksen tunteen. Jotkut hurjapäät vievät tämän euforisen tunteen tavoittelun vieläkin pidemmälle – tai tarkemmin sanottuna syvemmälle.Vapaasukelluksen eri muodot monimuotoisia ja monipuolisia. Laji voidaan jakaa ensin kahteen eri kategoriaan: 1) Allaslajit ja 2) Syvyyslajit. Allaslajeista löytyy esimerkiksi pintakellunta jossa henkilö kelluu kasvot veden alla pidättäen hengitystä mahdollisimman pitkään. Maailmanennätyksen haltija Stephane Mifsud onnistui pidättelemään hengistystä 11 min ja 35 sekuntia. Toinen allaslaji on pituussukellus (räpylöillä ja ilman). Tämän lajin ennätys löytyy puolalaiselta Mateusz Malinalta (226 metriä).Syvyyslajeja löytyy hieman enemmän. Esimerkiksi ”Free Immersion” -syvyyslajissa kiipeillään köyttä pitkin omin voimin, kun taas ”Variable Weight” -sarjassa sukelletaan kelkalla tai painovyön avulla, mutta ylös tullaan omin voimin. ”Constant Weight” perustuu omin voimin sukeltamiseen joko räpylöillä tai ilman. Lajin ehdottomasti vaarallisin muoto ”No Limits” vie sukeltajan kelkalla ja ylös palataan nostopallon avulla. No Limits -ennätys kuuluu itävaltalaisen Herbert Nitschin nimiin (214m).Lajissa tärkeintä on hallittujen päätösten teko turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi hallitut liikkeet ilman säästämiseksi, turvasukeltajan käyttö sekä hallitut pintaannousut varmistavat, että hengitys myös kulkee pintaan päästyä. Vaikka laji on vaatinut kuolonuhreja, hallittu koulutus ja harjoittelu takaavat nautinnollisen extreme-lajin harrastamisen.