HIIT

HIIT tulee sanoista high intensity interval training ja tarkoittaa korkealla intensiteetillä suoritettua intervalliharjoitusta. Harjoituksen kokonaiskesto on noin 15-30 minuuttia ja sillä saadaan sama kulutus irti kuin kaksi kertaa pidemmällä aerobisella harjoituksella.

HIIT-harjoitukset

HIIT-harjoituksissa pyritään maksimaaliseen tehokkuuteen. Yhden tehojakson kesto on noin 15-30 sekuntia, jonka aikana suoritetaan niin tehokkaasti kuin vain tekijä pystyy. Ennen seuraavan tehojakson alkua pidetään lyhyt palauttava tauko. Tauon aikana on hyvä tehdä palauttavaa ja kevyttä aerobista liikuntaa, jotta tehojakson aikana lihaksiin kertynyt maitohappo lähtee liikkeelle.Tehotreenejä voi yhdistää miltei mihin lajiin tahansa, kuten hiihtoon, uintiin, juoksuun tai esimerkiksi kahvakuulaharjoituksiin. Myös esimerkiksi omalla kuntopyörällä pääsee HIIT-harjoittelun makuun, mikä on aloittelijalle juoksemista pehmeämpi tapa aloittaa harrastus.

Intervalliharjoitusten terveydelliset hyödyt

Intervalliharjoitukset ovat olleet osa urheilijoiden treeniohjelmaa jo kauan. Kuitenkin intervalliharjoitusten hyöty tavalliselle kuntourheilijalle on nousut esille vasta viime vuosina. Tämä liikuntamuoto kohottaa kuntoa ja polttaa kaloreita, mutta myös parantaa insuliiniherkkyyttä. Kolesterolin alenemiseen HIIT-harjoituksen on huomattu olevan paljon aerobisia harjoituksia tehokkaampaa.HIIT-harjoittelu voi olla huonokuntoiselle aluksi erittäin rankka harrastusmuoto, sillä vartalo ei ole tottunut tehokkaaseen liikuntaan. Jotta innostus lajin parissa säilyisi, kannattaa intervalliharjoittelu aloittaa lyhyemmällä kokonaisharjoitusajalla ja monipuolisilla tehojaksoilla. Lenkkeilijät ja sauvakävelijät saavat HIIT-harjoituksista lisää vaihtelua liikuntasuoritukseensa ja monipuolistavat harjoitteluaan.